maanantai 20. marraskuuta 2017

MOTIVAATION METSÄSTYS


Kaikki lähti siitä, kun näin muutaman ystävän pitävän omaa blogia. Vuosi oli ehkä 2008. Halusin kokeilla samaa, vaikutti kivalta jutulta. ''Kirjoitella asioita julkisesti, kaikki saavat lukea kirjoittamaasi tekstiä'' Hienoa? Siltä se vaikutti. Ei silloin ajateltu, että lukijakanta voisi koskaan nousta ja blogisi löydetään ympäri Suomea tietyllä hakusanalla. Kirjotit vaan ja kaverit pääsi lukemaan niitä asioita mitä et halunnut ääneen sanoa. Ajatukset löytyivät siitä kirjoittamastasi postauksesta. 

Eräänä päivänä koulun jälkeen kirjauduit sisään bloggeriin. Uusi kommentti oli tullut etkä osannut arvata mitä sieltä tulisi, kun ajattelit että joku kaveri kommentoi jotain. Se oli uutta ja ihmeellistä, kun kommentin takaa löytyi anonyymi joka kehui kirjoituksiasi. Löytyi niitäkin ketkä tulivat haukkumaan ja yrittivät saada lopettamaan. 

Olin silloin tosi herkkä, otin tietenkin jokaisen asian samantien itseeni. Itkin lukiessani niitä ilkeitä kommentteja ja meinasin kaiken jättää siihen. En jaksanut kuunnella niitä hirveitä kommentteja mitkä pistivät itsetunnon vielä kahta kauheemmin alaspäin. 
Olin rikki kunnes tuli hetki ja olin sitä mieltä, että internetissä kirjoitetut haukkumiset oli niin säälittäviä. Et voi koskaan tietää kuka siellä takana on kirjoittanut sen asian, mutta se tyyppi on todella epätoivoinen. Kuka jaksaa vaivautua kirjottamaan negatiivista toiselle ellei ole kateellinen siitä mitä se toinen tekee? 

En lopettanut siihen, jatkoin bloggamista koska pidin siitä. Se oli harrastukseni. Oli erilaisia postausaiheita, mutta välillä oli myös pelkkää asiaa. Kaikki kirjoittamani liittyi lähinnä arkipäiväiseen elämääni, en löytänyt vielä silloin sitä tiettyä aihetta mistä voisin kirjoitella. Sekavaa aikaa. 
Postauksien järjestykset, kuvien muokkaus, kuvien ottaminen yms oli niin sekavaa, ei mulla ollut mistään mitään tietoa mikä olisi hyvä ja mikä ei. Opin kaiken itsenäisesti internetin avulla. 

Monta eri taukoo on ollut tässäkin ajassa, mutta kuka väittää että bloggaajalla on aina niin helppoa? Se voi näyttää siltä, mutta ei se todellakaan niin ole. Kaikki on yhtä pyörremyrskyä. Kuvien ottaminen, muokkaaminen, lisääminen, tekstin kirjoittaminen, suunnittelu ja kaikki muu. Niihin menee jo valmiiksi aikaa mitä kukaan ei ymmärrä ellei itse tee tätä hommaa myös. Vaatii kärsivällisyyttä. Ja paljon! 

Nykyään mulla on ollut ongelmia motivaation kanssa ja tää kaikki mitä just äsken kirjoitin tähän, niin sai mut miettimään mitä haluan, jatkanko vai en? En halua lopettaa, haluan olla täällä ja jatkaa tätä hommaa, onhan tää mun harrastus mikä pysyy aina. Tää on kaikinpuolin kivaa. Tykkään tästä. 

Mulla on kyllä tällä hetkellä muutama muukin ongelma matkassa ja siitä johtuu nää Weheartit:in kuvat. En jostain syystä saa ladattua puhelimesta kuvia tänne, mutta kyllä kaikki on saatu jo ens postaukseen mennessä hoidettua. 




keskiviikko 27. syyskuuta 2017

ARKIPÄIVÄN AAMUPALA


Tänä aamuna kun heräsin ja kävin keittään aamukahvit itselleni rupesin siinä miettiin kuinka hienoa onkaan hitaat aamut. Saat tehdä kaiken juuri niinkuin itse haluat eikä oo kiire mihinkään. Olin oikeesti unohtanut jo tämän tunteen, koska näitä tälläsiä aamuja on ollut viime aikoina hyvinkin paljon. En osannut enään arvostaa niitä, mutta nyt muistin taas ja osasin. 

Aamupalan kun sain valmiiksi ja siinä kun rupesin sitä syömään, niin taustalla pyöri yksi lemppari ohjelmistani, Gossip girl. Aikoja sitten kattonut tämän alusta loppuun, mutta pitihän se alusta aloittaa, kun on niin hyvä sarja. Samat sanat Oc:n kanssa. 

Arkisin kun ei jaksa panostaa niinkään aina aamupalaan, niin yleensä on mukana vaan vitaaminijuoma, smoothie, puuro ja kahvi. Niillä pärjää hyvin monta tuntia. Viikonloppuna on yleensä eri ääni kellossa ja sillon tarjolla paljon spesiaalimpaa, mutta ei sekään aina. :) 
Tänä viikonloppuna sitä ei varmasti ole tiedossa kun täytyy olla nenä kiinni englannin kirjassa, niin kuka siihen välii jaksaa vielä mitään aterioita alkaa panostamaan? Silloin tarvitaan vain hiton paljon kahvia. 

Kuvat: iPhone 6s plus 

tiistai 26. syyskuuta 2017

KOULU STRESSAA, miten tässä tulee käymään?

Koulu vie aikaa ja siihen pitää panostaa täysillä. Postauksien määrä hiljenee, mutta ei lopu kokonaan. Ei kuitenkaan niin pitkiä taukoja kuin mitä ollut aikaisemmin. Nyt 3.10 mulla on tulossa englannin koe mihin mun pitäis varmaan alkaa jo harjoittelemaan, koska tähtään kuitenkin hyvään numeroon ja harjottelen todellakin koko koealueen läpi niin, että muistan jokaisen kappaleen ulkoa. Kaksoistutkinto on toisaalta huono, kun pitää niin paljon kirjoja hankkia ja ne kun ei ole mitään halpoja. Ehkä tästä kuitenkin selvitään kuten aina ennenkin! 

Välillä tulee päiviä kun miettii, että miksi sitä otti kaksoistutkinnon itselleen? Raskasta vaikka alussa ollaankin, mutta jos tulevaisuuteen miettii niin tää tulee muuttumaan tästä rankempaan suuntaan. Miten kestän? Kestänkö edes ollenkaan? Kestän, kun vaan jaksan kuunnella tunneilla, olla läsnä, tehdä tehtävät, lukea kokeisiin ja hoitaa kaikki perusasiat. Niillähän pääsee jo hyvinkin pitkälle ja eihän se siinä tunnu niin raskaalta opiskelulta, kun taas jos on hirveesti poissaoloja eikä koskaan tee yhtään mitään. Joudut opiskelemaan asiat itsenäisesti, niin silloin voi tuntua hieman puuduttavalta ja turhauttavalta. Siihen mä itse en kuitenkaan ole pyrkimässä, käyn tuon koulun täysillä loppuun ja panostan siihen niin paljon kuin pystyn ilman mitään paineita. Stressi aikoja koulun suhteen tulee olemaan ja paljon tai ei kaikilla mutta mulla ainakin. Oon niin stressi ihminen ja stressaan siis ihan kirjaimellisesti kaikesta. Ohgod.. 

Nyt kun aloitin miettimään koulua pidemmälle asti, niin miten tulee kirjotusten kanssa käymään? Selviänkö niistä? Tuleeko ne menemään niinkuin haluan? Mitä jos en selviä ja kaikki meneekin ihan päin sanonko mitä? En halua niin käyvän. Onko koko opiskelu mennyt sitten täysin hukkaan? Haluan saada hyvät arvosanat kaikista, sen oon tässä vuosien varrella oppinut kun eri kouluissa käynyt vähän kokeilemassa eri aloja. Ei enään huonoja arvosanoja. Tää on viimenen ammattikoulu missä oon ja täältä mää tuun valmistumaan! Päätös on ja pysyy. Kyllä! :)

Vastauksia näihin kaikkiin mun kysymyksiin en saa vielä, hetki menee että tulee mitään. Vasta sitten kun kaikki nämä mihin vastauksia tarvitsen, niin on ajankohtaista.Toivotaan parasta että kaikesta tulee hyviä numeroita. Nyt mä lähden enkun kirjan pariin tästä ja katotaan taas ens postauksen merkeissä mitä sieltä on luvassa! 

Mukavaa päivää! :) 

tiistai 19. syyskuuta 2017

HEMMOTTELUPÄIVÄ

Heii, 

Tänään oli hemmottelupäivä! Mä en edes muista millon olisin pitänyt mitään tälläsiä päiviä. Kävin tosiaan Studio Bling:issä ottamassa ripsien kestotaivutukset (en edes tiennyt että tälläsiäkin on saatavilla). Tosi kätevät, ei tarvii ainakaan taivutella enään, helpottaa arkea älyttömän paljon! Vielä joku päivä mä hankin takaisin ripsienpidennykset.. 

Kestotaivutus + värjäys

Kotiin päästyäni jatkoin päivää hemmottelulla ja laitoin itselleni syyskynnet. Mietin pitkän aikaa millaiset kynnet haluan, että laitankon yksinkertaiset vai jotain pientä yksityiskohtaa. Päädyin sitten yksinkertaiseen, pelkkä lakka. Väri valinta oli kanssa hankala, mikä sopisi syksyyn? (keltainen, vihreä, sininen, mikä..?) Mietin varmaan 5-10min, että mikä olisi hyvä kun haluaisin käyttää kaikki värejä, mutta onneksi pääsin yhteisymmärrykseen itseni kanssa ja näistä tuli kyllä kivat.



Toivottavasti sulla on ollut yhtä kiva päivä kuin mulla! 



Kuvat, iPhone 6s plus


torstai 27. huhtikuuta 2017

RIPSIENPIDENNYKSET, volyymit

Kävin eilen poistamassa mun ihanat volyymit ja nyt mulla on tosi kalju ja alaston olo ilman niitä. Kauanko tää kestää? Tottuuko tähän enään koskaan, että ei ookkaan ripsienpidennyksiä. En osaa olla, haluun ne takaisin. Tuntuu ihan siltä, kun elämä olis vedety jalkojen alta ja nyt lojun jossain ojan pohjalla täysin teillä tuntemattomilla.
Sillon kun mää hankin volyymit, niin kuinka hankala niitten kanssa oli ensimmäiset viikot elää. Piti varoa joka paikkaa kun pelkäsin että ne tippuu. Nyt taas en osaa elää enään ilman niitä. Tietää ainakin kehen ottaa sitten yhteyttä, kun voi ottaa volyymit takaisin.

Muistan vielä sen päivän kun olin sopinut että meen ihan täysin ensimmäistä kertaa ottamaan ripsienpidennykset, mulla ei ollut mitään kokemusta näistä. Olin ihan kirjaimellisesti teillä tuntemattomilla, hukassa. Kaikki tieto mitä sain, niin oli mulle uutta ja samalla hyödyllistä. Multa kun kysyttiin silloin pituutta, että millaiset haluan niin tottakai siinä täysin kokematon ihminen menee vaikeaksi, kun ei tiedä näistä mitään. No, sain kuitenkin sen mitä halusin ja mun toiveita kuunneltiin. Hauskinta oli kyllä oikeesti se, että ennenkuin mun aika oli niin luin kaikenlaisia erilaisia kokemuksia mitä kaikki on käynyt läpi kun ottanut volyymit/klassiset. Miten mennyt? Porukka nukahdellut siellä yms. Koitti mun hetki, otin päiväunet myös. Nyt ymmärrän muita enemmän kuin hyvin, sen aikana oikeesti nukahtaa. :D


Tässä vielä kuva kun volyymit on poistettu. Omat ripset hyvässä kunnossa. 

tiistai 25. huhtikuuta 2017

AAMUT ALKAA PUHDISTAMON TUOTTEELLA

Hola! Viime kuukaudet vietetty aika hyvin parhaanystäväni sängyn kanssa, koulussa käyty mutta samantien kun sieltä pääsee kotiin, niin suoraa tietä netflixin kimppuun. Päivä vierähtänyt siinä ja kaikki unohtunut. Oon lopettanut täysin ihmissuhteideni ylläpitämisen. 
Viime päivien aikana oon yrittänyt taas nousta huipulle ja ottanut hyvät aseet käyttööni, Puhdistamon tuotteet. Terveellinen vaihtoehto, sopii niin kiireiseen kuin normaaliin elämään. Helppo ottaa joka paikkaan mukaan ja nopea valmistaa! Tuotteet hieman hintavia, mutta on kyllä sen arvosia että sopii maksaakin niistä sen verran! Mitään tuotetta mää en suosittelis mistä en tykkäis ja olis näin varma mitä nyt tässä yritän kertoa ja muutenkin Puhdistamon tuotteilla on luotettava laatutakuu! 

Itseasiassa mä itse olen tällä hetkellä tekemässä tilausta Puhdistamolle, kun rupee purnukat loppumaan niin pitää saada lisää, nyt kannattaa sunkin äkkiä mennä ja pistää tilaus vetämään! Voin luvata käsi sydämellä, että näihin tuotteisiin sää et tuu pettymään milläänlailla kun nimenomaan päinvastoin! Rakastut näihn ja muuta et haluaiskaan enää käyttää! 

Ainiin ja tärkein asia! Tää ei oo siis mikään maksettu yhteistyö. Haluun vaan kertoo kokemukseni sulle mun lemppari tuotteista, kuinka nää on hyviä ja kannattaa sunkin ottaa nää käyttöön jos ei vielä ole! 

Pari päivää sitten mää hankin itelleni tän energiasmoothien mikä on oikeesti ihan älyttömän hyvää!
Tää on niin yksinkertanen ja helppo tehä, että jokaisella löytyy jo valmiiks nää ainekset mitä tähän tarvitaan, enään sun tarvii vaan hankkia tää jauhe! 
Mun aamut lähtee käyntiin tän avulla parhaiten, kokeile säkin ja ylläty! ;) 

Helppo ja nopea aamuinen energiasmoothie

2,5 dl Vettä tai kauramaitoa
½-1 Banaani
2 rkl energiasmoothie jauhetta

Heitä blenderiin tai murskaa sauvasekottimella ja tadaa! Valmis nautittavaksi. 

Tässä on toinenkin vaihtoehto jos ei halua tuota aamuista käyttää, niin hyvään välipalaa tarvitset vain: 

2,5 dl vettä
2 rkl energiasmoothie jauhetta
Sekoita keskenään sheikkerissä tai blenderissä ja valmis nautittavaksi! 

Hyvää tämäkin, mutta itse tykkään enemmän kuitenkin aamuisesta vaihtoehdosta. :)


Tässä suora linkki Puhditamon kotisivuille, niin pääset ainakin tsekkaan mitä tuotteita heillä on tajottavana jos et vielä haluu mitään tilata! Puhdistamon nettikauppa 

maanantai 13. maaliskuuta 2017

7 PÄIVÄÄ


Aluksi mietin tän kaiken olevan hankalaa, vaikeeta ja että enhän minä nyt koskaan tuu tälläiseen pystymään. Mahdotonta! Loppujen lopuksi koitti maanantai päivä, tarkemmin sanottuna 6.3.2017 ja silloin päätin tehdä sen.(7 vuotta takana ja nyt se on ohi) Edellisenä iltana oli sopivasti mennyt viimeinen eikä ollut enään mitään mitä voisin käyttää. Tupakan lopettaminen alkoi siis siitä hetkestä samantien kun silmäni sain auki uuteen päivään. 
Ensimmäiset pari päivää oli ehkä kaikista vaikeimmat kun et sytyttänytkään sitä röökiä kun lähdit ulos, veit roskat, lähit kävelylle, kauppaan tai teit mitä hyvänsä, niin rööki ei pala. Siitä sitten hyvin paljon purkkaa syöneenä päivät pitkät kaikki tuntui menevän hyvin askel kerrallaan. Pieni askel. Ei pidä ottaa isoa askelta tässä vaiheessa tai epäonnistuu tehtävässä. 
Loppuviikosta se sitten iski ihan täysin vasten kasvojani, huono olo tuli vierailulle ja voimaton olo. Ihan kuin kipeäksi olisi tulossa, jäin koulusta pois ja hoidin itseni kuntoon kotona. Viikonloppu koitti, olin taas oma itseni ja voin paremmin, jaksoin tehdä asioita normaalisti eikä tehnyt mieli edes tupakkaa, ehkä silloin tällöin tulee hetkiä kun tekis mieli ottaa muutamat sauhut, menee kuitenkin muutaman minuutin päästä ohitse. 
Sunnuntai-iltaa vietellessä, mun kurkku alko temppuilee hurjasti. Sattuu, puhuminen ja nieleminen oli omituista. Maanantai koitti ja järkyttävä kipu kurkussa, kirjaimellisesti kun en pystynyt puhumaan kun sattu niin paljon. Nyt illan mittaan alkanut hellittää ja pystyn sentään puhumaan ja nielemään. 

 Kaikki tämä mitä oon nyt tän viikon aikana joutunut kokemaan vaan sen takia kun oon jättänyt tupakan pois, niin on kuitenkin ollut sen arvoista ainakin vielä tähän mennessä. Toivon vaan parasta että jaksan jatkaa tällä samalla linjalla loppuun asti enkä tule enään retkahtamaan.(kännipolttamiset on erikseen, mut toivottavasti ei silloinkaan)

Oon tosi alkuvaiheessa röökin lopetuksen kanssa, mut jokatapauksessa voin suositella kaikille tätä.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

NAISTENPÄIVÄ

Naistenpäivä? Eilen vietettiin sitä, mutta mää en saanut yhtäkään ruusua tai hemmottelua. Muutamat naistenpäivä onnittelut kylläkin ja siihen se sitten jäikin. Kaiken hemmottelun takana olin tietenkin minä itse. Sain ainakin itse valita hemmottelun, niin ei tullut sitten yhtäkään pettymystä. Nyt on ripset taas kunnossa ja kiitokset siitä kuuluu mun luotto ripsientekijälle, Nannalle. (Moniakaan ripsientekijöitä tiedä, tää on vasta eka kellä käyn, mutta ainakaan ei oo jäänyt paskan maku suuhun!)



Parhaanystävän kanssa käytiin eilen naistenpäivän kunniaksi kahvilla ja kyllähän se on mukavaa käydä vähän näyttäytymässä kunnolla ihmisten ilmoilla kun aina vaan koulu ja kotiin. Kotona vierähtääkin sitten loppupäivä. 


Ens viikolla koittaa suuri päivä mikä meinas multa jo peruuntuakin kertaalleen! Onneks pääsen kuitenkin reissun päälle vähän rentoutumaan kaiken keskeltä nimittäin Suomipopin risteily täältä tullaan! 
Ainiin, oon tässä nyt yrittänyt tehdä yhteistyötä mun kameran kanssa, mut me ei olla päästy kyllä vielä samaan säveleen, editointi kyllä onnistuu multa näppärästi. Heti kun ollaan kameran kanssa samassa sävelessä, niin videota tulossa! Valehtelematta lähes tulkoon joka päivä yritän tapella sen kanssa, että jos nyt onnistuisi, mut ei vieläkään.. Vielä joku kaunis päivä. 

tiistai 28. helmikuuta 2017

I'M BACK

Minä täällä? Vihdoinkin. Ehtinyt kulua monta kuukautta viime kerrasta. Mun on pitänyt sulatella muutamia asioita tässä ja siks blogin kirjottelu on jäänyt. Aina näitä kuuluisia syitä mun suusta kuuluu hiljaiselon jälkeen, mut joka sana on totta! En kuitenkaan halua, että blogin kirjottaminen tuntuu pakkopullalta vaan haluun oikeesti tehdä tätä hyvällä fiiliksellä ja silloin kuin siltä tuntuu. 
Okei, nyt mulla on skarppaamista, yritän pysytellä viikoissa. 

Kuukaudet vierii kyllä hirveen nopeeta vauhtia siis vasta tuntuu siltä kun sain kuulla että mun hyvä ystävä on raskaana, niin pari päivää sitten vietettiin tämän pikku prinssin ristiäisiä, hän sai kyllä todella kauniin nimen itselleen. Ei mee varmaan kauaa, kun poika täyttää 15 ja emmi-täti on siinä vaiheessa jo ikäloppu. 

Tytöt <3 ja pikku prinssi! 
Tässähän on joulukin ehitty jo kaiken keskellä viettämään, meillä meni kyllä se hyvin et perheen kesken oltiin ja kirottiin ku sato vettä eikä lunta. Joulun jälkeen heti sitten mää lähinkin reissun päälle, Ouluun. Sielä tulikin pyörähdettyä muutama viikko ja aina yhtä mukavaa oli kuin ennenkin. Muutto sinne nyt on kovasti mielessä, mutta opiskeluasiat ensin. Olisin valmis lähteen tekemään muuton siis vaikka samantien, mut olisikin niin helppoa. Hyvää kannattaa odottaa? ;)

Palasin mun pitkältä Oulun reissulta kotiin väsyneenä, ehin olla viikon kotona ja sitten piti taas mennä. Tällä kertaa vaan Oulun kautta Ruka kutsui koska ystäväni synttärit vietettiin siellä hyvällä porukalla ja oli kyllä erittäin mukava viikonloppu ihanien ihmisten ympäröimänä. Toivon vaan, että sillä porukalla esim, voidaan nähä vielä ja hengailla. Reissailujen jälkeen palattuani kotikonnuille, niin hyvä etten huutanu isoon ääneen kaikkien kuullen, et kuinka tuun pysymään kotona monta viikkoa tästäedes, kun siis toi reissaaminen on mukavaa ja rakastan sitä mut on se jokatapauksessa uuvuttavaa ja kotonakin on välillä mukava olla ja rentoutua.

Ruka reissun aikana mun tukka näytti niin hyvältä, tää väri on liian ihana
mut haalistuu kyllä yllättävän nopeeta. En suosittele ellei joka viikko ois sit
varaa laittaa maskia siihen ja ylläpitää väriä. 

Reissun jälkeiset yhteiskuvat, ihania.
Vasen ylä, Mikko, Laura
Vasen ala, Joni, Ville & Oona
Yhteishakukin ehti jo käynnistyä ja samaan aikaan kun opettaja sano että tehään se, niin hyvä etten tipahtanu penkiltä kun mulla ollu hajuakaan mihin tuun hakemaan ja mihin oikeesti haluan lähteä opiskelemaan et joskus oikeesti sais jonkun tutkinnon ja valmistuis. Loppujen lopuksi kaiken mietinnän jälkeen löysin omat juttuni, mut aivan varmasti väärässä järjestyksessä. Merkonomi, pintakäsittely ja raksa!
Pahin ongelma oikeesti se, että oon tekemässä taas hienon virheen, haluisin ehkä toisaalta eniten raksalle, pistin hakuvalinnassa siis ykköseksi merkonomin. 
Aikaa vielä onneks ois, että pääsee sekottaan pakkaa ja hakuvalinnat laittaa uusiks mut entiiä haluunko. Tässä tulee aivan varmasti käymään samalla tavalla kuin aina ennenkin ellen nyt jotenkin saa kiinni mun kinnostuksenkohteista. 

Onneks nyt on hiihtoloma viikko, niin saa ihan kaikessa rauhassa miettiä näitä asioita ja sekottaa pakkaa mielensä mukaan niin paljon kuin tykkää. 

Nyt tästä koneen äärestä mää pakenen juomaan kahvit rauhassa ja laittautumaan hieman niin pääsee joskus ihmisten ilmoille liikahtamaan. Tsau! 

Ainiiin. Jouduin facebookkiin tekeen blogille omat sivut, että sain instagramiin päivitettyä vähän tietoja niin käykää ihmeessä tykkäämässä siitä sivusta

Facebook / emmiruusumaria
Instagram / emmiruusumaria
Snapchat /emmiruusumaria

5 VINKKIÄ MITEN TUNNISTAA UUPUMUS AJOISSA

Viime aikoina asioiden suorittaminen on tuntunut suorittamiselta ja se nautinto on kadonnut. Sillä välin mun on täytynyt pysähtyä hetkeksi j...