Moikka. Tässä yön pikkutunteina, peittoon kääriytyneenä ja syysflunssasta kärsineenä koitin päättää tehä jotain hyödyllistä ennen kuin häivyn untenmaille, kun oon maanantaista asti maannut vaan sängyssä, nukkunut ja kattonut netflixistä sarjoja. Enään ei oikein netflixikään tosiaan kiinnosta, miksiköhän? Siinä kaiken keskellä välähti mieleen sitten kuin taikaiskusta, että mulla on vielä blogi tallessa ja haluan aloittaa kaiken alusta. Alkupostaukset taas ei oikein ikinä luonnistu sillälailla miten haluaisi, mutta ehkä tästä selvitään niinkuin aina kaikesta.
Jotta tää alkukankeus ei näkyis tässä ekassa postauksessa niin paljon niin siirrytään seuraavaan ja tylsään vaiheeseen eli kuka mää oon.
Emmi, 20- vuotias nainen Tampereelta. Opiskelija, Tampereen palvelualan ammattiopistossa. Hotelli,- ravintola ja cateringalalla. Yksin asustelen mun pienessä yksiössä keskustan läheisyydessä.
Opiskelusta sen verran, että aikasemmin vietin siis vuoden mittaisen välivuoden ja kyllä se riitti. Oon nyt ihan täysin motivoitunut opiskeluun, että tuttujenkin on vaikea sitä uskoa. Mä näytän kuitenkin kaikille, että oon tosissani tämän kanssa ja valmistun tuolta koulusta tarjoilijaksi.
Välivuoden aikana mun elämän valu sormien läpi hukkaan. Se oli vuosi milloin ei tapahtunut mitään muutakuin tuli vain rilluteltua päivästä toiseen ihan järjettömästi vasta sitten lähempänä tämän vuoden kesää, kaikki muuttui. Tampereen kaupungilta soittivat mulle, että mulle ois töitä, 3 kuukauden pieni jakso kylläkin. Mun tunteet oli ihan sekasin silloin, olin hämilläni, peloissani mutta samalla innoissani koko asiasta. Laitoin hakemuksen kuitenkin vetämään kyseiseen työpaikkaan ja odottelin. Muhun otettiin yhteyttä sieltä, sovittiin tapaaminen kyseisessä työpaikassa, olin peloissani. Vuoden verran kun oot tekemättä yhtään mitään, niin vähemmästäkin pelottaa lähteä töihin. Kaikki on niin uutta, miten selvitä? Olin kauhuissani ensimmäisen tapaamisen aikana, olin myös hukassa että mihin mun pitääkään mennä, mitä mun pitää tehdä. En osannut olla, kaikki oli niin vaikeaa. Se oli päivä, kun en osannut olla oma itseni, puhumattakaan ensimmäisestä työpäivästä. Olin kuin haudasta noussut. Olin järkyttynyt. Kauhuissani. Peloissani. Tuntu siltä kun en selviä. Kuolen tähän paikkaan. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin, selvisin 3 kuukauden ajan työelämässä, nyt opiskelijana mennään eteenpäin elämässä.
En viettäis opiskelijan elämää tässä näin ellei mun parasystävä olisi vähän vinkannut, että ''hei emmi, muista hakea jälkihaussa kouluun, ku ne haut on vielä.'' Mikäli itseäni tunnen yhtään, niin muuten olisin missanut haut ihan kokonaan ja jatkanut vaan välivuotta eteenpäin seuraavalla vuodella, mutta onneksi niin ei käynyt ja nyt ollaan opiskelija. Mulla oli mielessä silloin kuin hain, niin muutama muukin ala mihin oisin hakenut, mutta osaa ei niistä ollut edes vaihtoehtoina jälkihaussa. Ensimmäisenä oli raksa, se on yks niistä aloista mitä mun mielessä on pyörinyt viime vuosien aikana kokoajan ja mun on pakko päästä vielä opiskeleen sitä. Kiinnostaa enemmän kuin mitään muuta!
Pintakäsittely, kyseinen ala on seurannu mua yläasteelta asti hyvin perässä ja vielä se on niitä aloja mitkä jaksaa kiinnostaa.
Hotelli,- ravintola & cateringala, yks niistä aloista mitä en voinu vielä vähän aikaa sitten sietämään. Tiiän onneks jo niin valmiiksi että mihin suuntaudun, se on päivänselvä asia. Musta ei kokkia saa tekemälläkään.
Nähää seuraavan postauksen merkeissä. Ciáo!
